Business Finland: Honkajoki Oy vie kehittyviin maihin ratkaisuja eläinjätteen kierrätykseen
Lihantuotanto kasvaa maailmalla kovaa vauhtia, ja samaan aikaan kehittyvistä maista puuttuu ratkaisu eläinperäisen raaka-aineen prosessoinnille ja kierrätykselle. Honkajoki vie maailmalle suomalaista kiertotalouskonseptia, jonka avulla ympäristölle vaarallinen eläinperäinen jäte saadaan kierrätettyä turvallisesti ja myös ympäristökuorma pienenee.
Tämän artikkelin julkaisi 10.10.2019 Business Finland. Artikkeli on luettavissa myös Business Finlandin sivuilla .
Suomen Honkajoella, Pohjois-Satakunnassa, muuttuu vuosittain 190 000 tonnia eläinperäistä raaka-ainetta puhtaaksi rasvaksi ja prosessoiduksi eläinvalkuaiseksi. Honkajoki Oy:n kiertotalouskonsepti on kehittynyt teknologian avulla niin paljon, että nykyään kaikki eläimen ihmisravinnoksi kelpaamattomatkin osat voidaan kierrättää ja hyödyntää.
”Eläinten rasvaa hyödynnetään Suomessa biodieselin valmistuksessa ja esimerkiksi kosmetiikka- ja saippuateollisuudessa. Valkuaisjauheesta taas tehdään proteiinivalmistetta, joka hyödynnetään lemmikkieläinten ruoassa”, kertoo Honkajoen liiketoiminnan kehitysjohtaja Reetta Nevala.
Suomessa Honkajoen markkinat ovat rajalliset, ja siksi yritys hakee kasvua ulkomailta Business Finlandin avulla. Maailmanlaajuisesti lihantuotanto on yli kolminkertaistunut viimeisen 40 vuoden aikana. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lihantuotanto on kasvanut jopa 20 prosenttia.
”Suuri osa kasvusta tapahtuu kehittyvissä maissa, joissa ei vielä ole toimivaa järjestelmää eläinjätteen käsittelylle. Arvioiden mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa tarve lihatuotteille lähes tuplaantuu vuoteen 2050 mennessä, mikä tarkoittaa myös eläinjätteen käsittelyn tarpeen merkittävää kasvua”, Nevala sanoo.
BEAM-hanke auttoi maailmalle, aasia ja lähi-itä vetävät
Honkajoki aloitti vuonna 2016 Business Finlandin ja ulkoministeriön yhteisessä BEAM-hankkeessa markkinakartoituksen Intiasta, jossa eläinjäte jää usein teurastamojen vaivaksi ja päätyy joko kaatopaikalle, poltettavaksi tai köyhien ruuaksi.
”Intiassa yhteistyön esteeksi nousi se, että paikalliset eivät ymmärtäneet eläinjätteen kierrätyksen hyötyjä. Myös uskonnollinen käsitys eläimistä vaikeutti työtä. Lopulta emme pystyttänyt Intiaan pilottilaitosta, mutta markkinoilta saatu tieto auttoi eteenpäin kehitystyössä”, Nevala sanoo.
Honkajoki teki kartoituksia myös Lähi-Itään, Kiinaan ja Afrikkaan, missä vastaanotto on ollut avoimempaa. Afrikassa BEAMin avulla luotiin kontakteja ja verkostoja, Lähi-idässä ja Aasiassa on päästy jo yhteistyöneuvotteluihin asti.
Markkinaselvitysten ja kartoitusten lisäksi kahden vuoden mittaisessa BEAM-hankkeessa Honkajoki konseptoi tuotteensa kehittyville markkinoille. BEAMin noin 600 000 euron tuki on ollut Honkajoelle iso sysäys eteenpäin vientityössä.
”Tuen avulla olemme vieneet hanketta eteenpäin määrätietoisesti ja nopeasti. Saimme kahden vuoden aikana kattavan näkemyksen markkinatilanteesta maailmanlaajuisesti, ja tuki auttoi palkkaamaan lisää työntekijöitä esimerkiksi kehitys- ja suunnittelupuolelle. Kartoitimme myös viennin rahoitusvaihtoehtoja ja malleja, joilla on merkittävä rooli vientikaupan onnistumisessa”, Nevala sanoo.
Vientityö työllistää myös paikallisesti
BEAM-hankkeen jälkeen Honkajoen on ollut helppo jatkaa vientityötä eteenpäin. Potentiaalisimmalta kohdemaalta vaikuttaa tällä hetkellä muun muassa Kiina, jossa Honkajoen selvitysten mukaan eläinperäistä lihatuotannon teurasjätettä tulee noin 87 miljoonaa tonnia vuodessa.
”Kehittämällämme käsittelylaitoksella voidaan jalostaa 320 000 tonnia eläinperäistä jätettä vuodessa. Arvioiden mukaan Kiinassa tarve olisi reilulle 270 laitokselle, eli markkinaa on reilusti”, Nevala sanoo.
Honkajoen maailmanvalloitus hyödyttää myös paikallista väestöä. Viennin malli sekä työllistää että kouluttaa paikallisväestöä.
”Tuomme teknologiaa ja osaamista kohdemaahan, jossa palkkaamme ja koulutamme paikallisia laitoksen ylläpitoa varten. Tietenkin hyödynnämme paikallista henkilökuntaa myös rakennustöissä, kuten laitoksen, infran ja sähkötöiden toteutuksessa, mikä tuo kohdemaahan lisää liiketoimintaa”, Nevala sanoo.
”Maailmanlaajuisesti tärkein asia on ympäristönsuojelu ja päästöjen pieneneminen: jätteenkäsittelylaitosten avulla vähennämme ympäristön saastuttamista, kun eläinjätettä ei enää polteta tai viedä kaatopaikalle”, Nevala jatkaa.
Business with Impact (BEAM) -ohjelma auttaa viemään suomalaista osaamista ja tukee uusien ratkaisujen syntymistä kehittyvien markkinoiden tarpeisiin.