Honkajoen kiertotalousmalli kansainvälistyy vauhdikkaasti virtuaalitodellisuuden avulla
Honkajoki Oy:n ainutlaatuinen kiertotalouskonsepti sai lennokkaan startin kansainväliseen vientiin virtuaalimallin ja kokemuksellisen teknologian avulla. Swecolla kehitetyn VirtualSite-virtuaalimallin ja virtuaalisen työympäristön avulla Honkajoen laitoskokonaisuuteen voi tutustua missä päin maailmaa tahansa.
Honkajoen toimitusjohtaja Kari Valkosalo matkustaa parhaillaan ympäri maailmaa esittelemässä Honkajoen ainutlaatuista konseptia VirtualSite-mallilla. ”Virtuaalimallinnettu laitoskonsepti tulee tutummaksi ja ymmärrettävämmäksi, ja virtuaalinen työympäristö helpottaa kommunikointia asiakkaan kanssa. Autenttinen kokemus on avainasemassa ja me haluamme olla sen hyödyntämisessä edelläkävijöitä”, Valkosalo kertoo.
Swecon kiertotalouden asiantuntija Mika Kierikka muistuttaa, että teollisuuden vientihankkeissa tuotetta pitää pystyä esittelemään eri puolilla maailmaa, vaikka laitos sijaitseekin keskellä kaukaista Suomea.
”Teollisuuden vientihankkeet ovat eri mittakaavassa kuin vaikkapa kännykkäapplikaation. Virtuaalinen työympäristö ja erilaiset kokemukselliset teknologiat mahdollistavat nykyään isojenkin laitosten esittelyn reaalisena kokemuksena. Honkajoki Oy:lla se on kiertotalouskonseptin vientiä tukeva VirtualSite-malli”, hän kertoo.
Energiaomavaraisuus ja sivutuotevirroista saatava lisäarvo vientimaissa valttia
Honkajoen ainutlaatuiselle kiertotalousmallille on kysyntää. Aasiassa ja Afrikassa vaurastuvaa väestöä kiinnostaa, miten lähienergian tuottaminen ja energiaomavaraisuuden parantaminen onnistuvat. Kasvava kiinnostus energiaomavaraisuuteen on varsinkin niillä alueilla, joissa valtakunnalliset energiatuotantojärjestelmät ovat toiminnaltaan epäluotettavia tai infrastruktuuri on keskeneräinen.
Elintarviketeollisuus alana kasvaa Aasiassa ja Afrikassa, kun keskiluokka vaurastuu. Laitoskonsepti tuo muitakin ympäristöhyötyjä energiaomavaraisuuden lisäksi. Honkajoki Oy:n laitosmalli on sovellettavissa monenlaiseen toimintaympäristöön ja muunneltavissa raaka-aine- ja sivutuotevirtojen mukaan.
”Eri sivutuotevirtojen ja energian hyödyntäminen on maalaisjärjen käyttöä!”
Kari Valkosalo, Honkajoki Oy
”Elintarviketeollisuudessa sivutuotteet ovat laadukas raaka-aine lämmön tuotantoon, biodieselin ja biokaasun tuotantoon, rehuksi ja lannoitteeksi. Myös jäteveden käsittely tulee kuntoon kehittämällämme konseptilla. Se on niin ikään arvokas asia monissa vientimaissamme, joissa puhtaan veden riittävyys ei välttämättä ole samalla tasolla kuin meillä Euroopassa. Elintarviketeollisuuden sivutuotevirtojen laadukas käsittely parantaa lisäksi hygieniaa”, Valkosalo tuo esille.
Tutustu Honkajoen ainutlaatuiseen kiertotalousmalliin tarkemmin.
Swecon ja Honkajoki Oy:n yhteistyö on jatkunut jo liki kymmenen vuotta. Vuosien saatossa Honkajoen laitosalueelle on suunniteltu muun muassa erilaisia prosesseja, joten konsepti on tuttu.
”Pitkään jatkuneen yhteistyön yksi huipentumista on nyt käsillä oleva kansainvälistyminen. On hienoa olla mukana tukemassa Honkajoki Oy:n vientiä. Me Swecolla haluamme olla edistämässä yhteiskunnallisesti merkittävää, ympäristöystävällistä liiketoimintaa”, kiteyttää Kierikka lopuksi.
Lisätiedot: Reetta Nevala, puh. 040 554 0857, reetta.nevala@honkajokioy.fi
Artikkelikuva Honkajoen virtuaalimallista: Sweco Oy