Höyhenjauho hypoallergeenisen koiranruuan osana
Allerginen reaktio syntyy, kun elimistö reagoi puolustusreaktiona joidenkin proteiinien rakenteisiin. Koiranruokien raaka-aineissa on suuri määrä erilaisia proteiineja. Joskus elimistö alkaa virheellisesti tunnistamaan joidenkin kasvien tai eläinlajien proteiineja mahdollisesti haitallisiksi, ja niitä vastaan alkaa syntymään vasta-aineita. Tällaista allergiaa voi syntyä hyvin erilaisista koiranruuan raaka-aineista. Kananliha on suhteellisen vähän allergiaa aiheuttava esimerkiksi nautaan verrattuna, mutta sillekin voi syntyä herkkyyttä, sillä se on laajasti koiranruuissa käytetty ainesosa. Koiranruokamarkkinoille on tämän vuoksi luotu erikoistuotteita, joissa on käytetty vaihtoehtoisia proteiinilähteitä kuten ankkaa ongelman selättämiseksi.
Kuten sanottua, niin jotkut proteiinien rakenteet voivat stimuloida allergiaa. Useissa koiranruuissa ratkaisuna on proteiinin pilkkominen eli hydrolysointi. Proteiinien pilkkoutuessa ne menettävät ominaisen muotonsa, eivätkä enää herätä immuunijärjestelmän reaktioita. Pilkkomisen varjopuolena saattaa olla maittavuuden väheneminen, joten liian pieniin palasiin hydrolysointi voi aiheuttaa myös omat haasteensa reseptien koostamiselle.
Voisiko Honkajoen uusi höyhenjauho olla ratkaisuna lisääntyvään koirien ja kissojen lisääntyvään allergia- ja atopiaongelmaan? Höyhenjauhon proteiinien kokoa on pienennetty fysikaalisesti hyvän sulavuuden takaamiseksi, ja niiden koko on todennäköisesti hyvä maittavuuden kannalta. On vielä liian aikaista sanoa, olisiko tästä hydrolysoidusta proteiinista aivan eläinlääkärihyllytuotteeksi, mutta voisiko höyhenjauhopohjainen koiranruoka olla hyllyn vaihtoehtoproteiinina?
Kaikkia tällainen tuote ei ehkä miellytä, mutta vastuullisuuden puutteesta sitä ei voida syyttää. Höyhenjauhon proteiini on erittäin hyvin sulavaa ja se ei varmasti kilpaile ihmisravitsemuksen kanssa, eikä siten vie aariakaan ylimääräistä peltopinta-alaa. Ostaisitko sinä vastuullisesti tuotettua kiertotalouskoiranruokaa?
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
Lue lisää: Honkajoki – Feather Meal